Kun kävelin kotia päin, päässäni soti moni eri ääni. Toisesta korvasta huudettiin että minun pitäisi syödä ja pitää itsestäni ja toiseen huudettiin että minun pitää olla vahva ja laihduttaa sillä olen ruma ja idiootti. Tajusin yksinkertaisesti että toimin typerästi, mutta en uskalla lopettaa, pelkään että lihon ja lihon vain. En vain tiedä mitä tehdä. Osa minusta haluaa laihduttaa ja olla syömättä, mutta toinen osa haluaa oppia rakastamaan itseään, ja hyväksymään minut tälläisenä. En tiedä mitä tehdä. En uskalla. En uskalla yrittää normaisoittaa asioita, pelkään liikaa. Pelkään liikaa vaakaa. Pelkään liikaa kaloreiden laskemisen jättämistä, pelkään aivan liikaa.
Olen aina vihannut sitä kauneusihannetta jonka mukaan kaikkien pitäisi olla laihoja ja täydellisiä, ehkä vihani on muodostunut siitä koska olen nähnyt niin paljon sen aiheuttamaan tuhoa, ja itse en osannut olla erossa siitä. Vihaan että median luoma ihanne tuhoaa monia nuoria naisia ja nuoria miehiä. Se on niin itsekästä ja julmaa. On niin julmaa että nuorten lehdissä mm. Demi paasaa syömishäiriöiden vakavuudesta ja heti seuraavalla sivulla on laihojen tyttöjen kuvia. Ei ole väärin olla laiha, mutta jos puhutaan että on ihmisiä kaikennäkösiä ja se pitää hyväksyä niin miksi nuorten lehdet pursuaa kuvia vain laihoista ihmisistä? On totta että pelkästään minkään mallin kuvan takia ei sairastuta, mutta jos joka puolella on vain kuvia laihoista naisista niin eikö se muka luo kenenkään mieleen sitä kuvaa että "hei, minunkin pitää olla laiha" "vain laihoille on upeita vaatteita". Se on väärin ja se on julmaa!
Minua vihastuttaa se niin paljon että jo alle 12 vuotiaat joutuu siihen helvettii. Minusta se on niin väärin. Niin julmaa. Niin vittumaisen väärin.
Olen itse sitä vielä vahvasti että ei laihuus onnea tuo. Olen itse uskonut siihen monta vuotta. Mutta kun seurailen muiden ihmisten blogeja jotka pyörii normaalissa painossa tai alipainossa, niin ei se maailma kauhean onnellinen ole. Onni muodostuu aivan eri asioista. Minulle ainakin. En voi sanoa että olisin syömishäiriöinen, voisin kuvailla itseäni sellaisena tyttönä jolla on ongelmia syömisen kanssa. Oikeastaan ylipainon kanssa, jota yritän poistaa keinoilla jotka on sairaita.
Kun tuijotan ulos ikkunasta, huomaan paljon erinlaisia ihmisiä, laihoja,lihavia ja normaalipainoisia. Mitä tämä maailma olisi jos kaikki olisi saman näkösiä ja kokosia? Oltaisiinko me kaikki onnellisia jos olisimme laihoja?
Uskon että vielä joskus pystyn irrottautumaan tästä maailmasta. Haluan sieluni ja uskoni takaisin. Haluan uskoa maailmaan, elämään ylipäätensä. Haluaisin matkustella paljon, rakastan taidetta ja rauhaa. Rakastan istua sillan kaiteella ja katsella kun vesi liplattaa. Haluan olla vapaa sielullisesti. Rakastan kulkea sateessa metsässä. Siksi minusta ei ole suurkaupunkiin, minun on saatava kulkea muuallakin kun pakokaasun seassa. Pidän kaikesta luovasta, pidän vapauden tunteesta, en kestä sitä että minua yritetään kahlita, ja sellaiset teot mitä muut ei pidä kahlitsemisena tuntuu minusta siltä. Joskus mietin onko minua edes tarkoitettu seurustelemaan, uskon että on. Mutta kumppanin pitää olla niinkuin minä, mutta ei kumminkaan liikaa. Joka nauttii pienistä iloista, rakastaa vapautta.
Kaipaan paljon entistä minuuttani, mutta uskon siihen että kaikella tapahtumalla on oma merkityksensä. Olen aina ollut luonteeltani rauhallinen,auttavainen ja hyväuskoinen, jokainen luonteenpiirteeni on koitunut joskus minun kohtalokseni, enemmän tai vähemmän.
Minussa on sisällä uskomatonta vahvuutta, mutta samalla paljon heikkoutta ja herkkyyttä. Pelkoa. Epätoivoa. Joka johdattelee minua ehkä liikaakin. Olen sisältäni kaunis, herkkä siro enkeli. Pieni enkeli pyrkii pääsemään ulos sisältä, näyttämään sitä uskomatonta voimaa ja uskoa.
Olen aina ollut sellanen joka kuuntelee ja kuuntelee. Olen yrittänyt opetella kevyttä itsekkyyttä ja uskoa että ei minun tarvitse kaikkea kuunnella ja sietää. En halua enään olla roskapönttö johon voi oksentaa kaiken pois. En minäkään kaikkea jaksa tai kestä. Nyttenkin minulla on eräs poika mesessä joka puhuu vain itsestään ja omista murheistaan. Se satuttaa kun minua ei huomata, olen vain kuuntelia jolle on helppo kirjoittaa ja puhua. En jaksa sellasta jatkuvasti.
Onko se itsekkyyttä jollei jaksa?
Minun seuraava suunnitelma on sellainen, että teen itselleni ruokasuunnitelman, jota noudatan. Laitan viikkoon yhden herkkupäivän, ja liikuntaa 4-5 kertaa viikossa. Vaikka tunnin mittainen reipas kävelylenkki. En halua tehdä itselleni kertaalleen sitä virhettä että pakotan itseni joka maanantai kello 14.26 lenkille. Vaan menen rennosti. Ja pyrin kohottamaan nytten syksyllä kuntoa ja sitten kun pääsen osastohoidosta pois, aloittaisin pesäpallon. Cinderella kaipaisin sinulta varsinkin mielipidettä tähän. Kuulostaako suht koht hyvältä? =)
Aamupala: Puuroa 1,5dl + rasvatonta maitoa lasillinen
Lounas: Riisiä 1,5dl, Makaronia 1,5dl, tai 2 perunaa + pihvi, 1dl kastiketta, yms lihaa.
Välipala: Hedelmä + mehua lasillinen
Lounas: Keittoa 2dl, ruisleipä+vihanneksia, vettä/maitoa 2dl
Iltapala: Jugurtti, ruisleipä+vihanneksia ja rasvaton maito 2dl
...Nestettä toki enemmän, ja välis voi juoda, mutta tossa ateriajuomat.
Aina 0,5l vesipullo huoneessa yms !
VastaaPoistaOsastolla mulla toimi! Join sitä, ja teetä ! =)
Jos tekee mieli jotain hyvää, ite otin välillä kupin teetä (:
Kiitos Flest neuvoista :)
VastaaPoistamitä tossa sun vain kutsutuille lukijoille olevassa blogissa on?
VastaaPoistaKuulostaa hyvältä, paino tippuu varmasti, mutta et menetä kaikkia lihaksia samalla. Syömällä säännöllisesti verensokerikin pysyy tasaisena, niin ei tule niitä ahmimiskohtauksia. Vielä kun yrität syödä rauhallisesti ja juoda paljon vettä, niin keho alkaa melko nopeasti kertomaan milloin se on nälkäinen ja milloin kylläinen. Liikuntaakin kannattaa harrastaa niin, että se on hauskaa. Itsensä pakottaminen pilaa aina kaiken. Liian vähän ei kannata syödä, koska nälkäisenä sitä on väsynyt ja masentunut, eikä jaksa urheilla.
VastaaPoistaIhanaa, että olet muuttanut blogiasi positiivisempaan suuntaan :)