Itkettää. Iha tärisen.
Entä jos tää läski ei lähdekkään pois? Entä jos vaan laihdun ja se ei lähde? Entä jos se pysyykin kun tauti minussa. Entä jos se ei vaan lähde?
Ahdistaa niin suunnattomasti. Haluaisin tarttua veitseen ja veistää tämän inhottavan läskin irti.
Nyyhkytän ku pikkulapsi tääl peiton seassa. Pelottaa. Ahdistaa. Jos olenki aina tällänen? Jos painan 50kg ja olen silti tällänen valas? Valaskin on liian pieni minuun verrattuna. Olen lyllyvä, hyllyvä, tärisevä lösö kun liikun. Miten tälläsesti ihmisestä koskaan voi tulla kaunis?
Tämän pienen hetken se usko kestiki et mustakin voi tulla joskus kaunis, hento keijukainen. Mutta se usko on hävinny. Hävinnyt kun tuhka tuuleen.
Kun mie katson omia raajojani, kun huomaan nämä mahamakkarat tässä vatsalla, tunnen kuinka oksennus kipuaa nielua pitkin suuhun, voin jo tuntea sen kitkeryyden ja polttelun. Kun menen peilin eteen, tuijotan ja tuijotan, joskus silmissä vielä näky ilo ja usko huomiseen, nyt ne on tasasen ruskeet, pelkkä tuska ja ahdistus paistaa. Ero aikaisempiin aikoihin on se että en halua kuolla, haluan elää, mutta en rumana oliona, vaan kauniina. Onko se liikaa pyydetty? Onko se liikaa?
Usein ihmiset sanoo "tiedän miltä sinusta tuntuu", heitän usein vastakysymykseksi "oletko sinä ollut merkittävästi ylipainoinen? Voitko todellakin sanoa että tiedät mitä se on?", vastapuoli hiljenee välittömästi, ei, hän ei tiedä. Hän vain jauhaa niitä kliseitä. Joilla luulee saavansa paremman mielen. Turhaa. Nautin laihtumisesta, nautin kylmistä raajoista, nautin kaikesta siitä mitä se aiheuttaa. Oikeastaan inhoan lämpimiä käsiä, koska silloin tiedän että en laihdu. Laihtuminen saa minut aina hyvälle tuulelle, lihominen todella huonolle. Kait se on ihan normaalia?
Tai mikä tässä maailmassa on normaalia? Miten voi määritellä normaalin?
Onko se normaalia että syöt päivässä 2000kcal? Onko se epänormaalia että syöt 1000kcal?
d
Kukapa sellaista voisi tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti